H. Liljeroosin historiaa

1840-luvun alussa lähetti Heikki Heikkilä vanhimman poikansa, 12-vuotiaan Henrik Heikkilän, Kangasalan pitäjän Varalan kylästä Tampereelle värjärin ammattia oppimaan. Värjärimestari Erik Lindforsin värjäämöstä tuli nuoren Henrikin opinahjo.

Kisälliksi pääseminen voimassa olleen asetuksen mukaan edellytti kisälliksi aikovalta luku- ja kirjoitustaitoa sekä neljän laskutavan hallintaa.

Niinpä Henrik kirjoittautui vuonna 1842 Tampereella toimintansa aloittaneen sunnuntaikoulun oppilaaksi, jossa hänelle alkajaisiksi annettiin sukunimi Liljeroos. Päästötodistuksen Henrik Liljeroos sai Isaak Josef Jungbergilta v. 1847. Kisällinäytteen suoritettuaan Tampereen vapaakaupungin pormestari ja raati julistivat  Henrik Liljeroosin värjärinammatin täysin oppineeksi kisälliksi. Henrikin oli suoritettava kisällivaellus ammattitaidon sekä tietojen kartuttamiseksi vanhojen mestareiden värjärinliikkeissä Turussa, Vaasassa sekä Tampereella värjärimestari Henrik Oslanderin värjäämössä. Vannottuaan porvaruusvalan antoi maistraatti Henrik Liljeroosille v.1851 mestari- ja porvaruuskirjan.

Tampereen Verkatehtaan jouduttua v. 1863 vararikkoon ja edelleen Suomen Pankin haltuun tarjottiin tehdasta myös Liljeroosille, mutta vaadittu hinta 125.000 mk pelotti Liljeroosia pulavuosien pysyessä tuoreessa muistissa. Kauppaa ei syntynyt. Sen sijaan samana vuonna vararikkoon joutuneen Renforsin neulatehtaan sijainti nk. Renforsin saarella kiinnosti Henrik Liljeroosia. Maistraatti myönsi anomuksesta Henrik Liljeroosille oikeuden perustaa tälle saarelle tehtaan ja käyttää tehdasta villan ja puuvillan kehruuseen ja kaikenlaisten lankain ja kankaiden värjäykseen.

Valmistettavaksi otetaan:

Täten saan ilmoittaa, että verkatehtaani teoksia sekä mustaa, pruunia että harmaata verkaa on puodissani huokealla hinnalla ostajille tarjona, kuin myöskin että otan värjätäni ja stampatani (vanuttaa toim.huom.) kotokutoisia verkoja ja puolivillaisia kankaita ja sekä joka lajia lankoja---.

Tampereella syyskuussa 1872

H. Liljeroos

Värjäri ja verkatehdastelija

Kosken kuohut olivat elintärkeitä
Kosken vedenjuoksu ympäri vuoden oli tehtaalle tärkeää. Koski ei saanut pohjaa myöten jäätyä. Vuonna 1873 Henrik Liljeroos yritti jäätyvään koskeen muodostunutta hiittä purettaessa estää veden jäätymisen. Jo ennestään rintatautia sairastanut Henrik Liljeroos vilustui pahasti ja  kuoli vain 44-vuotiaana.

Tehtaan toimintaa jatkoi Henrik nuorempi, Johan Henrik Liljeroos. Toiminimenä käytettiin 1880-luvulla "H. Liljeroosin värjäys- ja veranvalmistustehdas Tampereella". "Tehtaassa otettiin kotikutoisia kankaita tampattavaksi, värjättäväksi ja kauniiksi veraksi valmistettavaksi, puolivillaisia kankaita silitettäväksi ja ylileikattavaksi, joten erittäinkin kameelinlankakuteiset kankaat saavat hienon näön." Tehtaan myymälässä myytiin puuvilla- ja kamelinlankoja. Suurena tulvavuotena 1899 vesi tunkeutui tehtaaseen niin, että se joutui seisomaan kolme kuukautta.

Kehräsaaren omistussuhde muuttui v. 1938
Vuonna 1929 valittiin Henrik Liljeroos nuoremman poika Väinö Liljeroos tehtaan toimitusjohtajaksi. Väinö Liljeroosin kaudella v. 1938 ostettiin Tampereen kaupungilta yhtiölle sen käytössä hallintaoikeuden nojalla ollut Kehräsaari. Tehdasta ryhdyttiin laajentamaan rakennuttamalla alueen eteläosaan uusi kaksikerroksinen tehdasrakennus. Tiloihin sijoitettiin uusi karstakoneryhmä, kaksi selfaktoria, kertaus- ja dubleerauskone, plyysikone ja vyyhdinkone. Koneisto ennätti olla käynnissä vain neljä päivää, kun  ilmapommitus tammikuun 20. päivänä vuonna 1940 vaurioitti tehdasta pahasti.

1970-luvulle tultaessa alkoi toimialalla alamäki, joka johti yhtiön huonoon taloudelliseen tilaan. Kotimaisten villalankojen kysyntä sekä kilpailukyky heikentyivät ulkolaisten tunkeutuessa markkinoille halvoilla hinnoilla. Kannattamaton villankehruutoiminta oli lopetettava. Tuotannollisesta toiminnasta asteittain vapautuville tiloille löydettiin uutta käyttöä ja ne muutettiin putiikki-ja liikekeskukseksi. Vuonna 1984 kehkeytyi uudenlainen Kehräsaari, jollaisena nykyiset Tampereen asukkaat entisen saaren tuntevat.

Teksti: Marja Valkama
Kuvat: Annica Tervonen