H. Liljeroosin historiaa
Kisälliksi pääseminen voimassa olleen asetuksen mukaan edellytti kisälliksi aikovalta luku- ja kirjoitustaitoa sekä neljän laskutavan hallintaa. Niinpä Henrik kirjoittautui vuonna 1842 Tampereella toimintansa aloittaneen sunnuntaikoulun oppilaaksi, jossa hänelle alkajaisiksi annettiin sukunimi Liljeroos. Päästötodistuksen Henrik Liljeroos sai Isaak Josef Jungbergilta v. 1847. Kisällinäytteen suoritettuaan Tampereen vapaakaupungin pormestari ja raati julistivat Henrik Liljeroosin värjärinammatin täysin oppineeksi kisälliksi. Henrikin oli suoritettava kisällivaellus ammattitaidon sekä tietojen kartuttamiseksi vanhojen mestareiden värjärinliikkeissä Turussa, Vaasassa sekä Tampereella värjärimestari Henrik Oslanderin värjäämössä. Vannottuaan porvaruusvalan antoi maistraatti Henrik Liljeroosille v.1851 mestari- ja porvaruuskirjan. Tampereen Verkatehtaan jouduttua v. 1863 vararikkoon ja edelleen Suomen Pankin haltuun tarjottiin tehdasta myös Liljeroosille, mutta vaadittu hinta 125.000 mk pelotti Liljeroosia pulavuosien pysyessä tuoreessa muistissa. Kauppaa ei syntynyt. Sen sijaan samana vuonna vararikkoon joutuneen Renforsin neulatehtaan sijainti nk. Renforsin saarella kiinnosti Henrik Liljeroosia. Maistraatti myönsi anomuksesta Henrik Liljeroosille oikeuden perustaa tälle saarelle tehtaan ja käyttää tehdasta villan ja puuvillan kehruuseen ja kaikenlaisten lankain ja kankaiden värjäykseen. Valmistettavaksi otetaan:
Tehtaan toimintaa jatkoi Henrik nuorempi, Johan Henrik Liljeroos. Toiminimenä käytettiin 1880-luvulla "H. Liljeroosin värjäys- ja veranvalmistustehdas Tampereella". "Tehtaassa otettiin kotikutoisia kankaita tampattavaksi, värjättäväksi ja kauniiksi veraksi valmistettavaksi, puolivillaisia kankaita silitettäväksi ja ylileikattavaksi, joten erittäinkin kameelinlankakuteiset kankaat saavat hienon näön." Tehtaan myymälässä myytiin puuvilla- ja kamelinlankoja. Suurena tulvavuotena 1899 vesi tunkeutui tehtaaseen niin, että se joutui seisomaan kolme kuukautta.
1970-luvulle tultaessa alkoi toimialalla alamäki, joka johti yhtiön huonoon taloudelliseen tilaan. Kotimaisten villalankojen kysyntä sekä kilpailukyky heikentyivät ulkolaisten tunkeutuessa markkinoille halvoilla hinnoilla. Kannattamaton villankehruutoiminta oli lopetettava. Tuotannollisesta toiminnasta asteittain vapautuville tiloille löydettiin uutta käyttöä ja ne muutettiin putiikki-ja liikekeskukseksi. Vuonna 1984 kehkeytyi uudenlainen Kehräsaari, jollaisena nykyiset Tampereen asukkaat entisen saaren tuntevat. Teksti: Marja Valkama |